Asiakaspalautteita
Aloin ensin käymään Jonnan ohjauksessa joka viikko, koska halusin lisää itsevarmuutta salilla käyntiin ja päästä rutiineihin kiinni. Nyt treenaan Jonnan kanssa joka toinen viikko, sillä haluan edelleen varmistuksen siitä, että teen liikkeet oikein. Jonna on ollut aina hyvin tavoitettavissa ja lähettänyt minulle lähes viikoittain tsemppiviestejä ja kysellyt kuulumisia, jotka on pitäneet minut motivoituneena.
Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen Jonnan valmennukseen ja siihen, miten hyvin hän on kuunnellut minua ja monia vaivojani koko matkan ajan <3
Olen ollut tähän asti tosi tyytyväinen! Ilman sun apua en olisi saanut itseäni innostumaan salitreeneistä. Viikoittainen raportointi on tuonut tarpeeksi ``painetta`` lähteä salille.
Tykkäsin ohjauksesta ja osaat ohjata niin, että liikkeet ja tekniikat ymmärtää. Näytit liikkeet ja annoit aikaa oppia ne. Olen tyytyväinen molempiin ohjelmiin. Liikkeet ovat minulle hyviä ja saan motivaatiota jatkaa eteenpäin. Ruokaohjeet ovat monipuoliset ja selkeät. Tämä on oikein hyvä ohjauspaketti, kiitos sinulle!
Olemme kaksi nelikymppistä ja täysin aloittelijatason liikkujaa, joiden kuntosalitausta oli vielä marraskuussa lähellä nollaa. Halusimme turvallisen ja ohjatun aloituksen uuteen harrastukseen. Osallistuimme Jonnan vetämään Duo - valmennukseen. Jonna on helposti lähestyttävä, asiantunteva, mukava ja asiallinen valmentaja. Häneltä on helppo kysyä mitä tahansa ja myös ohjauskertojen sopiminen sujui mukavan mutkattomasti. Jonna auttoi meidät hyvin alkuun uudessa harrastuksessamme, joka on jatkunut nyt yli kolmen kuukauden ajan.
Suosittelemme lämpimästi Jonnaa ihan kenelle tahansa apua, tukea tai henkilökohtaista valmennusta tarvitseville!
Jonna suunnitteli minulle tavoitteitani tukevan treeniohjelman ja käytiin myös ohjelmaa salilla yhdessä läpi. Ilman tätä valmista ohjelmaa olisin ihan hukassa salilla. Motivaatio on kova joten teen parhaani että saavutan tavoitteeni. Ihan kuin olisi jo pientä lihasta näkyvissä siellä sun täällä, se auttaa kyllä jaksamaan!